Kevytraide - Kevyt maatäyttömateriaali

Tanskan ensimmäisen kevytraideliikenteen sillan rampeissa käytettiin kevyttä Leca-maatäyttömateriaalia. Silta kulkee Egådalenin läpi, Aarhusin pohjoispuolella.
Tanskan ensimmäinen kevytraideliikennerata valmistui vuonna 2017. Aarhus Light Rail on sen kevytraideliikenneverkon ensimmäinen vaihe. Se yhdistää Aarhusin kaupungin ja alueet tiiviimmin yhteen ja helpottaa työpaikkaliikennettä.
Kevytraiderata on yhteensä noin 110 km pitkä, ja siinä on 50 pysäkkiä. Radan osuus Aarhusin keskusasemalta Lystrupiin, jolla kevyttä maatäyttömateriaalia on käytetty, muodostuu yhteensä kahdestatoista kilometristä uutta kevytraiderataa.
Rata kulkee alueella, jonka pohja on löyhää savea kuten Søren Steen Møller, COWI-konsernin geoteknikko, asian ilmaisee. Löyhä savi yhdessä korkean rampin, jonka kiinteä kuormitus on suuri, voisi aiheuttaa haitallista painumista, minkä vuoksi tarvittiin vaihtoehtoinen ratkaisu.
Pieni tiheys
Jo projektin alkuvaiheessa Leca A/S oli yhteydessä sekä tilaajaan että urakoitsijaan kertoen tuotteiden ominaisuuksista, ratkaisusta saaduista kokemuksista, toimitusvaihtoehdoista ja, miten käyttää materiaalia paikan päällä.
Ratkaisu oli maan kevennys, ja Leca-kevytsora valittiin ensisijaisesti siksi, että tuotteen tiheys on pieni. Urakoitsija – yhtiöiden Dan Jord A/S ja Per Aarsleff A/S yhteenliittymä – rakensi rampin sivut pohjamaahan ja täytti sisuksen Leca-kevytsoralla.
Helppo käsitellä
Leca-kevytsora kipattiin kuorma-autosta ja levitettiin tasaiseksi puskutraktorilla. Koska materiaalin tiheys oli pieni, ei puskutraktorilla ollut minkäänlaisia ongelmia sen siirtämisessä.
“Se on itse asiassa materiaali, jonka kanssa on erittäin helppo työskennellä”, kuten Dan Jord A/S -yhtiön Jørgen Laursen totesi.
Kaikki projektiin osallistuneet olivat tyytyväisiä ratkaisuun, ja projekti eteni suunnitelmien mukaan. Kevytrautatie valmistui vuonna 2017, jolloin Aarhus oli Euroopan kulttuuripääkaupunki.
TIEDOT
Rakennuttaja: Aarhus Light Rail
Urakoitsija: Yritysten Dan Jord A/S ja Per Aarsleff A/S koalitio
Tilaaja: COWI-konserni
Leca-tuotteet: Leca-kevytsora