Pumpattava Leca®-sorabetoni Vuosaaren lukiotyömaalla

Helsingin ensimmäisen elinkaarihankkeena toteutetun koulun, Vuosaaren lukion, työmaalla käytettiin uutta pumpattavaa Leca-sorabetonia.
Arkkitehtuuriltaan monimuotoisen lukiorakennuksen rakentaminen eteni koronakeväästä huolimatta hyvin aikataulussa. Työmaalla käytettiin Suomessa ensimmäisen kerran uutta, pumpattavaa Leca-sorabetonointia.
"Leca-sorabetonia käytettiin käännettyjen kattojen kallistusvaluihin, ontelolaattojen päällä", kohteen vastaava työnjohtaja Marko Korte YIT Suomi Oy:stä kertoo. "Leca-sorabetonilla ja sen päälle tulleella 40 mm:n betonilaatalla saatiin aikaiseksi hyvä ja kevyt rakenne vesieristeiden pohjaksi."
Kohteessa asennettiin Leca-betonia kolmeen otteeseen; ensimmäisen kerran huhtikuun 2020 lopussa 380 m²:n valukentälle, toisen kerran toukokuun alussa 190 m². Viimeinen 800 m²:n valu katolla tehtiin kesäkuun alussa. Urakasta vastasi toimitusmenetelmän kehittänyt Bekason Oy.
"Ryhdyimme kehittämään pumpattavaa Leca-sorabetonia itse asiassa jo pari vuotta sitten lähinnä lattiabetoniksi", yrittäjä Niko Grönthal kertoo.
Kokeiluissa tuote toimi hyvin, mutta kun yrityksen kalusto oli jatkuvasti kiinni työmailla, tuotekehitys jäi odottamaan parempaa aikaa. Keväällä 2020 se kuitenkin kaivettiin naftaliinista esiin. Työmailla sille on selvästi kysyntää.
Kevyt ja nopeasti kovettuva
Perinteiseen Leca-sorabetoniin verrattuna pumpattava versio on luonnollisesti kevyempi. "Sementtiä käytetään vain liimana, rakenne pysyy näin ilmavana", Grönthal kertoo.
Uutta Leca-sorabetonia voi toimittaa kauas ja korkealle. "Sitä on todella helppo saada kerroksiin sisällä. Meillä on nyt letkulinjaa 120 metriä ja sitä pitkin tuote siirtyy hyvin."
Koska vettä on niin vähän, ei voi myöskään käydä niin, että seuraavan kerroksen lattian päälle pääsisi valumaan Leca-sorasta irronnutta sementtivelliä ontelokentän läpi. Korte kertoo, että kevytsorabetonointi onkin betonityöksi pienen vesimäärän vuoksi siistiä.
"Pienen vesimäärän vuoksi valmis tuote kovettuu nopeasti, joten pinta kestää hyvin kävellä jo alle vuorokauden ikäisenä", hän lisää.
Korte sanoo, että uutuustuote on sopinut kohteeseen hyvin. "Kattopinnan monimuotoisuudesta huolimatta suunnitellut kaadot on pystytty toteuttamaan kevytsorabetonilla joustavasti ja helposti."
Materiaalit myös sekoitetaan kohteessa, jolloin määrä on aina oikea eikä hukkaa tule. "Se on mainio vaihtoehto käyttämäämme tarkoitukseen", Korte summaa.
Monenlaisia käyttökohteita
Laatu- ja kehityspäällikkö Kari Rajala Leca Finland Oy:stä sanoo, että tuotetta kehittämään tarvittiin innovatiivinen urakoitsija. Bekasonilla tarkoitukseen on muokattu lattiabetonia varten rakennettuja laitteita. Rajala uskoo, että pumpattavuus tuo Leca-sorabetonille uusia käyttökohteita.
"Vaikka perinteinen Leca-betoni on oivallinen tuote, sen siirtämiseen kohteeseen on yleensä tarvittu aina lisäkalustoa: hihnakuljetinta, nostojassikkaa tai- astiaa."
Koska Leca-soralla on jo sellaisenaan hyvät lämmöneristysominaisuudet, sen hyödyntämisellä voidaan korvata käyttökohteessa osittain muita suunniteltuja lämmöneristeitä.
Vuosaaren lukiokohteessa käytetyn Leca-sorabetonin lujuus on vain noin 1 MPa. Bekasonissa kehitellään myös lujuusominaisuuksiltaan parempia Leca-sorabetonireseptejä.
Tuote kulkee Bekasonilla nimellä BekaFloor Light Leca®-sorabetoni. Lisätietoja tuotteesta on saatavilla Bekasonin verkkosivuilta.
Energiatehokas monitoimirakennus
Uuden lukion toteuttivat Caverion ja YIT. Caverion vastasi uudisrakennuksen talotekniikan kokonaistoimituksesta suunnitteluineen ja vastaa rakennuksen valmistuttua 20 vuoden ajan kiinteistön huollosta, kunnossapidosta sekä tavoitteen mukaisesta energiankulutuksesta. YIT:n vastuulla oli rakennuksen suunnittelu ja rakentaminen elinkaarimallin mukaisesti. Kohteen arkkitehtisuunnittelusta vastasi Verstas Arkkitehdit.
Sopimuksen kokonaisarvo oli noin 32 miljoonaa euroa. Lukion rakentaminen käynnistyi toukokuussa 2019. Uudet tilat tulivat käyttöön vuonna 2020.
Vuosaaren lukiosta suunniteltiin lähes nollaenergiarakennus. Sen rakenneratkaisuilta edellytettiin siten erityistä energiatehokkuutta, mutta rakennuksen energiatarpeesta suuri osa on myös tuotettava uusiutuvilla energiamuodoilla. Rakennus on suunniteltu A-energialuokkaan ja suomalaisen RTS-ympäristöluokituksen 4 tähden tasoon.
TIEDOT
Kohde: Vuosaaren lukio, kallistusvalut
Sijainti: Helsinki, Suomi
Elinkaarihanke: Caverion/YIT
Arkkitehtisuunnittelu: Verstas Arkkitehdit Oy / Riina Palva
Kallistusvalut: Bekason Oy
Leca-tuote: Pumpattava Leca®-sorabetoni BekaFloor Light