Leca-kaupunkipientalot

Leca-kaupunkipientalo on kivitalo, joka voidaan sijoittaa hyvinkin kapealle tontille. Tontin kapeus aiheuttaa usein paloteknisiä ongelmia naapuritontin rajoilla. Tämä asia on huomioitu malliston suunnittelussa. Rajaseinät suunnitellaan paloseiniksi.

Tältä sivulta löydät muutamia malleja antamaan ideoita suunnitteluun pienille ja kapeille tonteille. Malliston perusidea on tyhjä pohja, jonka voit itse suunnitella mieleiseksi.

Pohjaan voit sijoitella myös terasseja, pergoloita, parvekkeita, varastoja ja sivurakennuksia sen mukaan, miten alueen kaava sallii.

Talon julkisivu voi olla rapattu tai lautaverhoiltu, vaikka kyseessä onkin kivitalo. Kivimateriaalia käytetään rakennuksen sisä- ja ulkoseinissä, alapohjassa ja yläpohjassa. Sivurakennukset, kuten erillinen varasto, autotalli, piha- tai saunarakennus, voivat olla rapattuja tai puuverhoiltuja. 

Pohjaideoissa kerros- ja kokonaisalat on laskettu rakennusluvan mukaisesti. Rakennuslupaa varten kerrosalaan lasketaan ulkoseinää sisäpinnasta vain 250 mm:n vahvuus.

Kerrosten välisen portaan voit sijoittaa vapaasti oman pohjaidean mukaiseen paikkaan. Portaan malli voi olla kiertävä tai suora.

Tyhjä pohja

Tässä ovat tyhjät pohjapiirrokset, joilla voit suunnitella itse tulevan kotisi. Ammattilainen auttaa sinua sen jälkeen tarkentamaan suunnitelmia. Voit sijoitella varastoja, sivurakennuksia, pergoloita ja katoksia haluamiisi paikkoihin.

Talossa voi olla suuria tai pieniä parvekkeita. Voit myös valita vaikkapa vain ranskalaisen parvekkeen, kuten joissakin pohjaideoissamme on esitetty.

Kattokaltevuudet ja rakennuksen korkeus valitaan kaavan ja tontin mukaan. Vesikatto voi olla myös pulpetti- tai tasakattomallia.
Portaan voit sijoittaa paikkaan, johon se toiminnallisesti parhaiten sopii. Myös suora porras on mahdollinen, jos se kauniisti istuu kotisi ratkaisuihin.

Kellari on myös mahdollista lisätä kotiisi, jos tontin maaperä on suotuisa. Kellariin voit sijoittaa varastoja, työtiloja tai vaikkapa saunaosaston. Suunnittelija: Virpi Pääjärvi

leca

Pohjaidea 1 A, HA 124 m²

Perustalomalli
Nämä mallivaihtoehdot 1A, B ja C näyttävät, miten yksinkertainen perusmalli rakentuu pienillä muutoksilla. A-vaihtoehdossa vaatehuone ja takka on sijoitettu portaan alle ja kodinhoitohuone yläkertaan. Autosuoja on mitoitettu kahdelle vierekkäiselle autolle. Suunnittelija: Virpi Pääjärvi.

Esikatsele tai lataa pohja PDF:nä tästä
 

leca

Pohjaidea 1B, HA 124 m²

Perustalomalli
B vaihtoehdossa portaan noususuunta on vaihdettu, jolloin takka tulee enemmän osaksi olohuoneen sisustusta. Yläkerran päädyn molempiin huoneisiin on sijoitettu säilytyskalusteet. Suunnittelija: Virpi Pääjärvi

Esikatsele tai lataa pohja PDF:nä tästä
 

leca

leca

Pohjaidea 1C, HA 124 m²

Perustalomalli
C-vaihtoehdossa kodinhoitohuone on sijoitettu alakertaan, jolloin keittiö ja ruokailutila ovat yhteydessä olohuoneeseen portaan takaa. Ulkovaraston erilainen sijoittelu muokkaa pergolasta omanlaisensa tilan. Suunnittelija: Virpi Pääjärvi

Esikatsele tai lataa pohja PDF:nä tästä

leca

leca

Pohjaidea 2, HA 124+12 m²

Tässä pohjaideassa nautit vilvoittelusta isolla parvekkeella suojassa naapurin katseilta. Kuraeteinen löytyy sisääntulokuistin vierestä. Muunnoksia huonetiloista löydät muista mallipohjistamme. Suunnittelija: Virpi Pääjärvi

Esikatsele tai lataa pohja PDF:nä tästä

leca

leca

Pohjaidea 3, HA 124+13,5 m²

Tämä on kaupunkitalomallistomme suosituin perusmalli, joka muuntuu perheen koon, rakennusoikeuden, tontin, muiden talomalliemme antamien ideoiden ja tulevan asukkaan toiveen mukaan. Sivurakennuksessa oleva saunaosasto antaa muistuman vanhasta saunaperinteestä, jossa saunaan kävellään pihan perälle ja annetaan mielen rauhoittua arjen kiireen keskellä.

Saunarakennus on suunniteltu minimikokoon, mutta jos rakennusoikeus antaa myöden ja haluat vaikkapa ison kylpyläosaston ammeineen ja saunatupineen, vain mielikuvitus on rajana! Suunnittelija: Virpi Pääjärvi

Esikatsele tai lataa pohja PDF:nä tästä


leca

leca

Pohjaidea 4, HA 99+9,5 m²

Jos perhe on pieni ja makuuhuoneita ei tarvita kovin montaa, tämä kompakti malli antaa mahdollisuuden korkeaan olohuone- ja ruokatilaan. Luksusta on vanhempien oma yläkerta, jonka sisätilat voit muokata omaan tarpeeseen sopivaksi ja isolla parvekkeella voit nauttia aamukahvistasi luonnon läheisyydessä.

Alakerran pergolaan voit sijoittaa oman takan, ja näin pääset nauttimaan tulipesän lämmöstä pimentyvässä loppukesän illassa. Suunnittelija: Virpi Pääjärvi

Esikatsele tai lataa pohja PDF:nä tästä


leca

leca

Pohjaidea 5, HA 63,5 (+22) m²

Tämä koti on suunniteltu liikuntarajoitteiselle pienperheelle, esimerkiksi kahdelle aikuiselle. Jos kodissa asuu lisäksi normaalisti liikkuvia perheenjäseniä, voidaan rakentaa yläkerta, kuten esimerkin parvi tai käyttöullakko, tai sitten yläkerta voi olla kuten kaksikerroksisissa malleissamme, joissa sinne on sijoitettu makuuhuoneita sekä omat kylpyhuone ja wc-tilat.

Saunatilat voi sijoittaa myös alakertaan tai erilliseen saunarakennukseen, jonne kulku käy sujuvasti terassin kautta! Suunnittelija: Virpi Pääjärvi.

Esikatsele tai lataa pohja PDF:nä tästä

leca

leca

Pohjaidea 6, HA 124 m²

Tässä esimerkissä mallipohjamme on sijoitettu eri tavalla tontille, jolloin autosuoja varastoineen sijoittuu talon päätyyn. Pihaan ajo tontille voi olla joko tontin pitkältä sivulta tai päädyistä. Tämä ratkaisu sopii parhaiten tonteille, jossa tilaa on hieman enemmän, jolloin ikkunoita ja ovia voi avata vapaammin jokaiseen ilmansuuntaan. Suunnittelija: Virpi Pääjärvi

Esikatsele tai lataa pohja PDF:nä tästä


leca

leca

Pohjaidea 7, HA 133 m²

Tässä esimerkissä olohuoneen jatkona on pieni kirjasto tai vaikkapa työhuone, joka voi toimia myös vierashuoneena. Ja miksei tässä voisi olla vaikkapa lasiseinäinen viherhuone! Yläkerran voit suunnitella oman toiveesi mukaan tai valita jonkun esimerkeistämme. Suunnittelija: Virpi Pääjärvi

Esikatsele tai lataa pohja PDF:nä tästä
 

leca

leca

Pohjaidea 8, HA 149 m²

Tämä koti on erikoiskapealle tontille. Tontin leveys voi kapeimmillaan olla 12 metriä, jolloin myös asuinrakennuksen pitkä sivu on tontin rajassa kiinni, ja kyseinen seinä tulee toteuttaa palomuurina. Tällöin on huomioitava, että ikkunoita ei välttämättä voi tehdä lainkaan tälle seinälle, tai ainakin palovaatimukset ovat rajoittavia.

Kapeasta tontista huolimatta tähän kotiin saadaan mahtumaan isokin perhe. Jos vain rakennusoikeus sallii, rakennuksen pituutta lisäämällä voidaan huonetiloja jakaa helpommin tarpeisiin sopiviksi.

Tässä kodissa saunatilat on sijoitettu asuinrakennukseen, mutta yhtä hyvin ne voisivat olla sivurakennuksessa erikseen, jolloin alakertaan saisi sijoitettua vaikkapa työhuoneen. Tässä mallissa sivurakennus voi toimia varastona tai vaikkapa työ- tai ateljeetilana.

Parveke on korvattu ranskalaisella parvekkeella, mutta yhtä hyvin se voisi olla kuten muissakin malleissamme, esimerkiksi varaston ja sisäänkäyntikuistin päällä. Suunnittelija: Virpi Pääjärvi

Esikatsele tai lataa pohja PDF:nä tästä

leca

leca

leca

Please register your details first

Areas of interest