Luonnosta lainattu -kampanja lanseerataan tammikuussa



Luonnosta lainattu -kampanjan logo

Luonnosta lainattu -kampanja kertoo kestävyydestä, joka alkoi paljon ennen kuin itse termi keksittiin. Se on kertomus siitä, kuinka savimaalta tuleva raaka-aine jalostetaan monikäyttöiseksi rakennusmateriaaliksi, ja mikä vuosikymmenten käytön jälkeen kierrätetään tai sijoitetaan uudelleen maahan. Me kutsumme tätä tarinaa Luonnosta lainatuksi, ja se kerrotaan kokonaisuudessaan tammikuussa. Annamme siitä kuitenkin pienen maistiaisen jo nyt.

Leca-kevytsora on ollut olemassa jo 40-luvulta lähtien. Vaikka tuotetta on kehitetty vuosien saatossa, on se pysynyt silti lähes samanlaisena; paisutettuna savena. Leca-kevytsora on monikäyttöinen materiaali eri rakennustarpeisiin, ja sen vuoksi kutsummekin sitä "All-in-One, Everywhere" -ratkaisuksi. Leca-kevytsoralla on hyviä ominaisuuksia ympäristönäkökulmasta katsottuna, kuten resurssitehokkuus ja pitkäikäisyys. Nämä ominaisuudet eivät olleet painopisteitä vielä 75 vuotta sitten, mutta ovat sitä tänä päivänä. Siksi haluamme kertoa Leca-kevytsoran elinkaaresta kestävällä näkökulmalla, ja avaamme kokonaan uuden osuuden tätä tarinaa varten.

Leca-kevytsoran elinkaaren viisi vaihetta ovat:


1. Tuotanto
Yksinkertaiset ideat säilyvät yleensä pitkään.  Leca-kevytsora valmistetaan puhtaasta luonnon savesta, jota esikäsitellään ja poltetaan uunissa. Yhdestä kuutiosta savea tulee viisi kuutiota kestävää kevytsoraa. Tuotannossa keskitytään resurssitehokkaaseen tuotantoprosessiin, jotta voimme säästää luonnonvaroja ja vähentää päästöjä. Tuotannon tiukka laadunvalvonta varmistaa korkealaatuiset tuotteet, joiden ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman pienet.


2. Logistiikka
Kevytsoran keveys tekee logistiikasta tehokkaampaa, sillä yksi rekka-autollinen kevytsoraa vastaa neljää rekka-autollista painavampia soratuotteita. Suurempi volyymi autoissa tarkoittaa vähemmän autoja teillä, mikä on hyväksi sekä ilmastolle että kustannuksille. 


3. Rakentaminen
Jos rakennusmateriaali painaa vähemmän, se helpottaa työmaan arkea ja on myös terveellisempi vaihtoehto yksittäiselle työntekijälle. Yksittäinen Leca-harkko painaa muutaman kilogramman, mutta jos selkäsi voi välttää elefantin tai muutaman painon verran viikossa, olisi se varmasti mukavaa. Leca-sora on kevyttä, ja se voidaan toimittaa myös puhaltamalla kapeisiin ja hankaliin kohteisiin. Nopeaa, yksinkertaista ja joustavaa, eikö?


4. Asuminen
Et ehkä näe Leca-kevytsoraa helposti, mutta se ei tarkoita ettei sitä käytettäisi. Löydät kevytsoraa kattojen päältä, valtateiden alta tai seinistä harkkojen muodossa. Kevytsora tarjoaa korkean tason lämpö- ja akustista mukavuutta sekä mahdollisuuden energiatehokkaaseen asumiseen. Ratkaisumme ovat pitkäikäisiä ja vaativat vain vähän ylläpitoa.


5. Uudelleenkäyttö
Leca-tuotteiden elinkaari ei ole lineaarinen vaan pyöreä. Leca-kevytsora voi "syntyä uudelleen" kun materiaali on ollut käytössä 100 vuotta ja palvellut jokaisessa elinkaaren vaiheessa. Savesta valmistettu luonnonmateriaali voidaan palauttaa takaisin kuoppaan, josta se on alun perin kaivettu. Sanonta "luonnosta lainattu" kuvaa kevytsoran elinkaarta mainiosti. 


Kampanja tulee sisältämään videoita, tarinoita, kuvia ja konkreettisia esimerkkejä Leca-kevytsoran ympäristövaikutuksista edellä esiteltyjen kohtien mukaisesti. Pysy siis kuulolla ja seuraa meitä myös sosiaalisessa mediassa saadaksesi parhaat palat tulevasta kampanjasta!